VIIKONLOPPUKUULUMISET

mustaa3

mustaa

mustaa1

mustaa2
Kuvat: Jussi Alamäki

Takki/ Forever 21

Paita/ Zara

Housut/ H&M

Kengät/ Zara

Laukku/ Burberry

Vyö/ Moschino

Huhhuh taas mikä viikonloppu takana. Perjantaina olin kutsunut isäni puolen serkut käymään luonani. Emme olleet nähneet aikoihin ja meillä oli paljon puhuttavaa. Heittäydyimme kuitenkin melko villeiksi ja kävimme jopa lähikapakassa pelaamassa pöytäcurlingia (ihan lemppari peli!). En ollut ajatellut, että tosiaan vetäisimme pidemmän kaavan kautta, josta johtuen nukuin seuraavana päivänä pommiin sovituista kuvauksista. Onneksi kuvaaja oli kuitenkin niin ihana, että odotti minua ja saimme kuin saimmekin mielettömän kauniita kuvia.

Myöhemmin sain kuulla vaarini tilan heikentyneen, (hän on ollut jo pidemmän aikaa huonossa kunnossa) ja lähdimme veljeni kanssa oitis hoitokotiin, jossa hän on. Tämän jälkeen suunnittelimme vielä veljeni lapsen nimijäisiä ja myöhemmin kävin vielä ystäväni kanssa viinillä samaisessä lähikapakassa jossa olin perjantainakin hillunut. 😀

Tänään kävimme poikaystäväni kanssa Ikeassa ostamassa uutta kattolamppua. Rakastuin PS 2014 -lamppuun viimeksi Ikeassa käydessäni ja sellainenhan oli sitten pakko saada omaan kotiin. Ostimme isomman version joka on väreiltään valko-hopea. Kun sain lampun koottua tajusin, ettei meillä ole tikkaita ja seinät asunnossamme ovat parhaillaan yli 4 metriä. Nyt siis etsimme lähellä asuvista ystävistämme sitä remonttireiskaa jolla ne tikkaat ovat ettei minun tarvitse kavuta poikaystäväni harteille ja tasapainotella painavien lamppujen kanssa.

 

TAISTELIJA

taistelija
Kuva: Matleena Sistonen

screen-shot-2016-10-21-at-9-05-31-pm screen-shot-2016-10-21-at-9-10-07-pm

Kävin pitkästä aikaa Pinterestissä Quotes-kansiossani johon olen koonnut itselleni koskettavia, tärkeitä ja voimaannuttavia lauseita elämän varrelta. En voinut olla huomaamatta miten moni noista kootuista lauseista liittyi selviytymiseen, henkisten haavojen parantamiseen, periksiantamattomuuteen ja ihmissuhteisiin.

Olen todella onnellinen siitä kuka nyt olen ja missä olen. Näin ei kuitenkaan ole aina ollut. On pitänyt kahlata todella syvä suo ja teloa itsensä moneen kertaan matkan varrella. Nämä vaikeat kokemukset niin rakkauden, ystävyyden kuin perheenkin saralla ovat todella kasvattaneet minusta sen kuka olen, olen oppinut arvostamaan asioita joita nyt arvostan ja jokaisen kokemuksen jälkeen olen ollut entistä vahvempi ja valmiimpi seuraavaa koettelemusta varten. Tiedän, että näitä kovia kokemuksia on vielä edessä, mutta ne eivät välttämättä järisytä maailmaani, sillä olen valmiimpi ja edellisistä kriiseistäni viisastuneempi.

Olen myös näistä asioista oppinut, että tunteita pystyy todellakin hallitsemaan. Asenteen muutos, askeleen ottaminen taaksepäin ja näkökulman vaihtaminen ovat asioita, jotka ovat minun valttikorttejani selviytymiseen.

Muistan kuinka kovimman elämänkriisini edessä 19 vuotiaana menin aivan pirstaleiksi. En edes tuolloin tiennyt kuka olen, sillä minulle ei ollut kehittynyt omaa itsenäistä identiteettiä. Olin eronnut 3 vuoden suhteesta ja olimme kasvaneet teini-iän vuodet niin tiiviisti yhteen tuolloisen poikaystäväni kanssa, että olin matkalla hukannut itseni. Ero oli todella kova paikka. Muutin takaisin äitini luo yhteisestä kodistamme, itkin yötä päivää, sillä en pystynyt nukkumaan enää. En myöskään pystynyt syömään ja laihduin aivan hirvittävän huonoon kuntoon. Tuolloin todella punnittiin ihmissuhteiden tärkeys ja tajusin samalla, ettei minulla ollut paljoa todellisia ystäviä, jotka olisivat tulleet piristämään minua tai tarjonneet olkapäätä johon nojautua. Olin siis yksin, koditon vailla ystäviä ja identiteettiä. Elämä oli tuolloin todella synkkää. Äitini kuitenkin jaksoi aina sanoa ”me noustaan tästä kuin Fenix-lintu tuhkasta”.

Niin siinä kävi. Pala palalta ja päivä kerrallaan aloin rakentamaan elämääni uudelleen. Hain kauppakorkeakouluun, aloin käydä salilla aivan uudella mentaliteetilla, tutustuin uusiin ihmisiin ja aloin nauttimaan taas asioista. Nyt kun katson taaksepäin, niin olen todella onnellinen siitä kuka minusta on tullut ja jos rehellisiä ollaan, olen onnellinen, että en ole enää se sama identiteetti, jonka teininä olin kehittänyt silloisen poikaystäväni kanssa. Tuolloin muistan nimittäin sanoneeni ”en viihdy itseni kanssa”. Se on maailman hälyyttävin lause mikä nuoren tytön suusta voi tulla, sillä loppujen lopuksi kaikista tärkein ihmissuhde elämässä on suhde itsensä kanssa. Muita ihmisiä tulee ja menee, mutta itsensä kanssa on elettävä loppuun asti. Parempi siis varmistaa, että matkaseura on viihdyttävä elämän tuomalla tiellä 🙂

 

FREELANCE-HENGESSÄ

14885833_386078101781112_1350195127_n

 

14787031_383148592074063_1411104700_o

14813679_386078091781113_1329292811_n

14813438_383148672074055_843646780_o
Kuvat: Janne Aaltonen

Takki/ Luhta

Paita/ Bershka Men

Kengät/ Zara

Kuulen välillä ystäviltäni, jotka toimivat yrittäjinä toiminimellä tai ns. freelancereina, että heidän lähipiiristään tulee usein kysymyksiä, kuten ”no voisitko nyt tädille tehdä tämän ilmaiseksi?” tai ”saisko kaverialea?”… Mikä hemmetin kaveriale? Ihmiset, jotka kuuluvat pienyrittäjän lähipiiriin pitäisi nimenomaan tukea ja kannustaa eikä kinuta alea pienyrittäjän pienestä ja epäsäännöllisestä palkasta.

Muutamalta valokuvaajalta olen kuullut, että vielä 10 vuotta sitten valokuvaamisellakin tienasi keskivertoa paremmin ja keikkaa pukkasi ulkomaille asti. Nykyään asiat ovat toisin ja monet tekevätkin valokuvaamisen lisäksi jotain muutakin työtä. Tämän päivän motto tuntuu olevan ilmainen työ.

Myös personal trainerit, koodarit, stylistit, kampaajat, meikkaajat, art directorit etc. saavat tänä päivänä kuulla tuon saman virren. Mielestäni ystäville voi maksaa jopa hieman extraa, viedä silloin tällöin skumppapullon tai kysyä josko voisi jotenkin auttaa jossain asiassa, esim. jakamalla Somessa heidän juttujaan eteenpäin ja laittaa puskaradioon liikkeelle ystävän yritystä positiivisesti markkinoivan jutun. Onko kukaan muu huomannut saman ilmiön, että nykyään pitää tehdä ilmaiseksi töitä?

Keventääkseni kuitenkin tunnelmaa pienen vuodatuksen jälkeen, voin jakaa esimerkiksi tämän hienon Feissarimokista poimitun keskustelun aiheeseen liittyen. Autetaan toisiamme niin yrittäjyydestäkin tulee mukavempaa!

 

LAINATAKISSA

lainatakissa5

lainatakki

lainatakissa-6

lainatakki1

lainatakki2
Kuvat: Teemu Koo

Hattu/ UFF

Takki/ H&M

Neule/ Gina tricot

Farkut/ Bershka

Saappaat/ H&M

Tiedättekö sen tunteen kun on ystävä, jonka kanssa olette aika samanlaisia, teillä on sama vaatemaku ja olette saman kokoisia? Me lainaamme takkeja, mekkoja ja muita vaatteita keskenämme ystävieni kanssa. Näin emme kyllästy omiin vaatteisiimme emmekä sorru niin helposti shoppailemaan (niin varmaan). Tällä kertaa minulla oli tuo ihana harmaa takki lainassa.

Pelkäsin, että en saa blogiin mitään uutta ja kiinnostavaa sisältöä, joten etsintäkuulutin pari kuvaajaa, joiden kanssa tekisin vapaa-ajallani kuvausprojekteja blogini kannalta. En todellakaan joutunut pettymään, sillä etenkin nyt räntäsateen paiskoessa ikkunoitamme vasten on ihanaa käyttää näitä Teemun kanssa otettuja kuvia, joissa välittyy raikas ja lempeä syysfiilis.

Syksyssä on kyllä parasta kerrospukeutuminen. Tavallaan vaatteita saa käyttää kaksi kertaa enemmän kuin kesällä, mutta ei tarvitse vielä kuitenkaan verhoutua pilkkihaalariin ja palella nenä punaisena. Lisäksi harmaa ja hopea ovat aina ”väreinä” kiehtoneet minua. Kotini on harmaa-hopea-valkoinen, minulla on paljon harmaita vaatekappaleita ja kotisivuni ovat pääsoin harmaalla tekstillä kirjoitettu. Minkä värisiä vaatteita te enimmäkseen pidätte?

Viime yö oli muuten ihan hirveä. Vannon, että nukuin maksimissaan 3 tuntia, sillä yskäkohtaukseni eivät ottaneet loppuakseen. Asumme ullakko-asunnossa, eikä täällä ole ns. huoneita, joten lukittauduin vessaan köhimään, että poikaystäväni saisi edes vähän nukuttua. Lääkärin mukaan minulla on virus, johon eivät lääkkeet pure, eli hänen suosituksensa oli neste, lepo ja hunaja, jota olenkin jo viikon ajan harrastanut. Kuulin, että nyt on ollut paljon liikkeellä myös keuhkokuumetta, joten olen loppujen lopuksi melko onnekas, kun tautini ei ole levinnyt niin pitkälle. Onko kukaan muu sairastanut tänä syksynä sitkeää flunssaa?

 

VANHASSA VARA PAREMPI

ruskakuva

ruskakuva2

ruskakuva5

ruskakuva3

ruskakuva4
Kuvat: Teemu Koo

Villaneule/ Zara

Farkut/ Bershka

Saappaat/ H&M

Uusi viikko ja uudet kujeet. Kaivoin kaapin pohjalta taas vuosia vanhan Zaran villatakin, joka on pitänyt pintansa kaudesta toiseen. Pidän todella paljon tämän takin mallista ja tyylistä, lisäksi se on todella lämmin ja monikäyttöinen. Olen itse somistanu sen vyöllä, vaikka siinä ei vyötä ostaessa tullutkaan, välillä pidän sitä vaan roikkuvana. Lisäksi olen irroittanut tuon mukana tulleen kaulurin, vaikkakin näihin kuviin se pääsi mukaan. Tulen varmasti tekemään lisää kuvauksia tämän takin kanssa, sillä se on ehdottomasti yksi suosikeistani.

Katsahdin aamulla säätiedoitusta ja huomasin, että saatamme saada Helsinkiin ensilumet ihan näinä päivinä. Mielestäni se olisi aivan ihanaa, sillä aamulla töihin kävellessäni oli todella pimeää, synkkää, märkää ja koleaa. Synkkyys katoaisi valkoisen lumipeitteen myötä. Eilinen tuuli oli kuitenkin aivan kamala. Parvekkeellamme ollut lasipurkki tipahti tuulen voimasta lattialle ja paiskautui tuhansiksi palasiksi kovaa mosaiikkista lattiaa vasten.

Olen edelleen hieman puolikuntoinen, joten kävin S-marketista hakemassa jotain toipumistani nopeuttavaa ja törmäsin ensimmäistä kertaa tuorepuristettuun Granaattiomenatäysmehuun. Haltioissani juoksin se kainalossa kassalle, sillä olen useasti miettinyt Granaattiomenaa syödessäni miten ihanaa olisi saada siitä mehua. Pullo ja hinta olivat melko valtavat, mutta oli vaan pakko saada maistaa lempihedelmäni nektariinia. Mitä te käytätte vastustuskyvyn ja flunssan parantamiseen?

I Love Me 2016

I Love Fashion -FashionShow by @teriniitti #teriniittistyling #iloveme16

A video posted by Pinjamari Jirout (@pinjamari) on

img_4304

img_4368

img_4371

img_4394

img_4420 img_4338

img_4344

img_4453

Vaikka olo on edelleen kuin jyrän alle jäänyt, päätin väkisin raahautua katsomaan Teri Niitin I Love Fashion -muotinäytöksen I Love Me -messuille. Se on joko fyysinen kunto tai psyykkinen kunto, en pysty enää olemaan yksin neljän seinän sisällä. Ajattelin, että siellä tulee kuitenkin istuttua, eikä tule mitään fyysistä rasitetta.

Fyysistä rasitetta kuitenkin syntyi, nimittäin positiivisessa mielessä, kun sydän alkoi hakkaamaan näytöksen musiikin jyllätessä ja kylmät väreet juoksivat pitkin selkäpiitä ymmärtäessäni näytöksen tarinan. Teri itse kertoi ennen shown alkamista tämän olevan hänelle todella henkilökohtainen taiteen ja tunteiden yhdistämä luomus ja se alkaa synkkyydestä ja myrskystä jatkuen kohti parempaa, valoisampaa tulevaisuutta.

Näytöksessä oli myös uusi elementti, joka on tuttu muun muassa Tommy Hilfigerin SS16 näytöksestä. Vesi, joka on elämän alkulähde ja puhdistava elementti. Oli aivan henkeäsalpaavaa nähdä mallien roiskivan vettä voimakkaalla kävelyllään pitkin allasmaista lavaa. Näytöstä tehosti myös taustalla pyörivä myrskyn ominaisuuksia esittelevä video ja todella hyvin valikoitu musiikki. Kaikenkaikkiaan näytös oli mielestäni onnistunut! Sen henkilökohtaisuus varmasti kiehtoi muitakin katsojia, onhan jokaisen muotilegendan elämässä ollut suurta tragediaa, kuinka he muuten olisivat olleet niin kiinnostavia ja karismaattisia persoonia? Alussa vilahti myös miekkoja ja haarniskan paloja. En siis kadu vaikka saisinkin siitä hyvästä keuhkokuumeen.

Itseäni harmittaa hieman kuvien laatu. Minulla ei selvästikään ole oikeanlaista linssiä kuvata liikkuvia ihmisiä kaukaa spottien häikäistessä ja veden kirkastaessa kuvia entisestään. En myöskään hallitse kameran asetuksia juuri lainkaan, se näkyy! Lähestulkoon kaikki ottamani kuvat olivat enemmän tai vähemmän puhkipalaneita ja otinkin tuon vuoksi kännykällä suuren osan kuvista (virhe!). Kännykän kuvat olivat suurennettuna kamalaa mössöä, joten onneksi järkkäristäni löytyi nämä muutamat herkkukappaleet visualisoimaan kokemustani tänään. Myös eri somekanavat kävivät kuumana kun vuorotellen nauhoitin snäppiin ja instaan kuin mikäkin jakomielitautinen hullu.

Kuinka moni kävi I Love Me -messuilla ja mikä jäi päällimmäiseksi mieleen?

 

SAIKKUPÄIVIEN SYVÄLLISTÄ SOLINAA

leopardi

leopardi1
Kuvat: Jussi Alamäki

Hattu – Monki

Aurinkolasit – RayBan

Takki – Gina Tricot

Villapaita – Lindex

Housut – Zara

Kengät – Zara

Laukku – Burberry

Onneksi ehdimme ottaa nämä kuvat Jussin kanssa ennen kipeäksi tulemistani. Tuntuu siltä, että asukuvien ottaminen vaan vaikeutuu kun päivät lyhenevät ja valo karkaa kokonaan. Itse olen päivisin töissä, eli pian alkaa taas se aika, kun töihin mennessä on pimeää ja töistä palattuani on yhtä pimeää. Valoa tulen siis maksimissaan näkemään viikonloppuisin… Onpas ahdistava ajatus! Eikö olisi fiksumpaa jos ihmiset pitäisivät ”kesälomansa” talvella ja pääsisivät matkustamaan aurinkoon tai nukkumaan kunnolla? Tuntuu että talvella keho vaatii enemmän unta, vähän kuin talvihorroksessa.

Tällä hetkellä makaan edelleen kotona kipeänä ja katson piirettyjä. Se on niin ihanaa ja rentouttavaa. Suosikkini on Tottoro, olen katsonut sitä lapsesta asti. Onko muita ehdotuksia mitä kannattaa tehdä toipilaana?

Eilen oli Elle Style Awardsit, joita seurasin sosiaalisen median kautta. Mielestäni on ihanaa, että Suomessa on alettu järjestämään muotinäytöksiä ja gaaloja ison maailman tyyliin.

Nyt kun minulla on aikaa, voin suunnitella seuraavia projektejani stylistinä, pukeutumisneuvojana ja kenties avata YouTube -kanavan. Tämä on ollut mielessäni jo kauan. Mikäköhän olisi hyvä aihe aloittaa?

Nyt jatkan toipumista päästäkseni huomenna messuille.

 

KUN KROPPA SANOO STOP

breakfast-tiffanys-party4

img_4294

img_4285

Hei ja terveisiä sängynpohjalta. Pahoittelut hiljaisuudesta, mutta olen puskenut lähiaikoina paljon projekteja ja suunnitellut blogin suuntaa, tehnyt töitä, harrastanut yms. Mutta nyt olen siis (jälleen) sairastunut omituisesti. Eihän edellisestä flunssasta olekaan kuin noin 2 kuukautta. En yhtään ymmärrä miten vastustuskykyni on tänä vuonna ollut näin huono, normaalisti sairastan maksimissaan kerran vuodessa ja silloinkin pystyn raahautumaan töihin. Nyt kuitenkin tuntuu, että kroppa sanoi stop.

Elän melko terveellisesti: teen kaikki ruokani itse, katson, että saan päivässä suositellun puoli kiloa kasviksia ja hedelmiä. Juon todella paljon vettä, urheilen ja nukun riittävästi. Se ei silti ilmeisesti aina riitä.

Elokuussa sairastuin juuri pari päivää ennen kesälomani alkua. Tuolloin sain rakkulan kurkkuuni, josta seurasi äänen katoaminen kokonaan ja 2 viikkoa sairastelua. Kävin lääkärissä, mutta he eivät löytäneet minusta mitään vikaa (piti jopa itse osoittaa rakkulan paikka kurkussa kun hoitajan näkökyky ei tuntunut pelaavan kunnolla), en saanut mitään lääkkeitä tai muutakaan tuolloin. Sairastin siis puolet kesälomastani.

Tällä kertaa olin maanantai-iltana normaalisti salilla ja olo oli aivan normaali. Yöllä heräilin jatkuvasti ja kurkkuni oli kuiva. Aamulla huomasin, että keuhkoihin sattuu ja yskitti. Menin kuitenkin töihin, koska näin olen ennenkin tehnyt, ajattelen että kyllä se siitä kunhan pääsen toimistolle työn touhuun niin unohdan koko olon. Minulle kuitenkin kohosi lämpöä työpäivän aikana ja lähdin kotiin. Olin koko seuraavan päivän tylsistyen kotona, söin sängyssä, luin ainakin 5 eri lehteä, katsoin lempi elokuvani Breakfast at Tiffanys jo viidettäkymmenettä kertaa ja ajattelin, että olo on jo parempi. Tekstasin esimiehelleni, että olen valmis töihin yhden päivän levon jäälkeen. Toisin kävi, sillä aamulla oli kolme kertaa pahempi olo, kuumetta, limaa kurkussa niin ettei henki kulkenut ja keuhkot riekaleina yskimisestä. En kuitenkaan enää kehdannut perua töihin tuloani, joten urheasti aamulla raahasin luuni toimistolle. Ehdin olla 3,5 tuntia purkamassa edellisen päivän työjonoani kunnes tajusin, ettei tämä ole sen arvoista. Puhuminenkin sai minut hengästymään ja kylmä hiki valui selkää pitkin.

Nyt istun kotona kirjoittamassa tätä tekstiä ja mietin miksi teen joka kerta noin? Onko se korkeaa työmoraalia, joka on kotoa opittu? Täyttä idiotismia mennä tartuttamaan kaikki työkaverit? Vai jokin psyykkinen sairaus, joka estää minua pysähtymästä (vitsi)? Oli miten oli, toivon paranevani pian. Sain liput viikonloppuna järjestettävään I Love Me -messuille ja haluaisin todella mennä, olenhan ollut pari kertaa Teri Niitin muotinäytöksessä avustajana ja minua kiinnostaa mitä kaikkea upeaa hän on saanut tänä vuonna aikaiseksi.

Muistakaa tekin kaikki levätä! On todella ikävää jos sairaus pitkittyy ja joutuu makaamaan liikkumattomana neljän seinän sisällä monta viikkoa, ainoana sosiaalisena kontaktina kaupan täti, jolta käyt hakemassa roiskeläpän kun et muutakaan jaksa itsellesi valmistaa.

 

MENNEEN TALVEN SÄIHKETTÄ

img_5673

img_5682

img_5686

img_5698

Lippis/ H&M

Takki/ Kirpparilöytö

Toppi/ Zara

Housut/ H&M

Kengät/ H&M

Näitä viime keväänä Afromikon ottamia kuvia katsellessa tajuaa miten ahdistavaa on kun päivät muuttuvat kokoajan pimeämmiksi. Kuvien ottamisen aikaan oli kuitenkin jo ihan valoisaa vaikka varmasti näkyy kuinka harmaata ja loskaista kotikadullani tuolloin oli.

Halusin julkaista nämä vanhat kuvat, sillä asu on mielestäni edelleen ajankohtainen. Aina kaiken ei tarvitse olla uusinta uutta näyttääkseen tosi upealta.

Tänään juoksin töiden jälkeen suoraan salille, josta sitten näinkin ystävääni Elinaa, jonka kanssa on aina jännittävää pureutua bloggaamiseen, muotiin, sosiaaliseen mediaan ja muihin meitä molempia kutkuttaviin asioihin. Kävimme katsastamassa Rusty -drinkkibaarin, josta suuntasimme vielä hieman kaupoille. Pakko vielä sanoa, että molemmat olivat tyytyväisiä saamiinsa drinkkeihin ja palvelu oli erinomaista. Kotiin päästyäni tein kylmäsavulohi-simpukka-kookoskermapastaa hiilarivajeeseeni. Huomaan aina, että olen syönyt liian vähän hiilihydraatteja, kun päätä alkaa kivistämään.

Tämä teksti tuli melko myöhään illalla kaiken juoksemisen päälle, ja lupaan yrittää kirjoittaa useammin ja ihmisten aikoihin. Nyt hyvää yötä! Huomenna taas kello 7 aamulla salille!

 

ATOPIA

dsc_1185-copy-1

Minun piti jo viikonloppuna kirjoittaa postaus ihostani, joka on valitettavasti hankala tapaus näin Suomen ilmastossa. Päädyin kuitenkin tekemään ihan kaikkea muuta ja päivä vierähti ohi niin nopeasti, että en saanut postausta aikaiseksi. Mietin myös onko ihoni vielä ”tarpeeksi” huonossa kunnossa antaakseni realistisen kuvan kylmyyden ja kuivuuden tuomasta tuskasta. Tänään kuitenkin peiliin kurkistaessani huomasin ”ilokseni”, että sieltähän se Atopia taas alkaa nostaa päätään.

img_4264

img_4254

img_4267

img_4265

Atopia eli perinnöllinen taipumus reagoida poikkeavan herkästi monenlaisille ärsykkeille. Atooppisia sairauksia ovat atooppinen ihottuma, allerginen nuha, allerginen silmätulehdus, ruoka-aineallergiat ja osa astmastakin.

Atoopikon iho on rakenteeltaan poikkeava: ihon pintasolukko laskee helposti toisaalta kosteuden karkuun ja toisaalta monet ärsykkeet ihoon. Myös ihon rasvakoostumus on poikkeava. Ennen kaikkea atooppinen ihottuma eli ekseema on kuitenkin tulehduksellinen sairaus. (Lähde: atopialiitto.fi)

Olen koko ikäni kärsinyt atooppisesta ihottumasta. Lapsena ihottuma oli lähinnä taipeissa mutta sairaus on poikkeuksellisesti pahentunut iän myötä. Neljä vuotta sitten makasin sängyssä sairaslomalla silmät turvonneena umpeen, koska iho repesi jos nousin ylös ja tein jotain. Tuolloin nukuin koko päivän ja yön ja olin kokoajan todella väsynyt. Mikään ei auttanut. Kävin iho- ja allergiasairaalassa kaikennäköisissä testeissä ja tutkimuksissa, annoin koepalat ja sain erilaisia rasvoja jotka välillä auttoivat, välillä eivät, joskus sivuoireet olivat niin hirveitä että jouduin lopettamaan lääkekuurit kesken…

Tällä hetkellä minulla on tätä ”normaalia” ihottumaa. Eli kaula ja suupielet sekä taipeet reagoivat. Myös päänahkani on ihan ruvella ja tiedän saavani lisää kuivia kohtia selkääni ja reisiini, kun kylmyys ja pimeys lisääntyvät. Silmänympärysiho on toivoton, sillä iho on niin ohutta, ettei siihen voi laittaa mitä tahansa rasvaa.

Monet iloisesti ovat minulle todenneet ”Älä raavi!” ”laita rasvaa!” ”Oletko kokeillut Hydrakortisonia?” Toiset keksivät omasta mielestään hyviä vitsejä kuten ”kuristetaanko sua kotona?” ”Käytätkö huumeita kun sun taipeet on ton näköiset?” Toki kun on neljäsosan elämästään jo tämän kanssa kamppaillut, osaa suhtautua asioihin huumorilla ja ymmärtäväisyydellä. Tämä on tätä ja varmaan joskus vielä helpottaa. On kuitenkin ihan kivaa, ettei minulla ole juurikaan näppylöitä tai muita iho-ongelmia. Se on vaan tosi kuiva ja välillä aika brutaalin näköinen. Todennäköisesti myös vanhenen nopeammin kuin ikäiseni, mutta ainakin olen muuten terve ja onnellinen. Se on pääasia 🙂

Halusin vaan jakaa tämän tekstin, sillä olen jo kauan halunnut kirjoittaa siitä. Ihottuma on silloin tällöin epävarmuuteni ja epävarmuuksistaan pääsee vain hyväksymällä asian mielummin kuin piilottelemalla niitä. Haluan pitää blogia, joka on rehellinen. Kauniiden kuvien lisäksi esittelen myös kolikon kääntöpuolta, koska sellaista elämä oikeasti on.