TAISTELIJA

taistelija
Kuva: Matleena Sistonen

screen-shot-2016-10-21-at-9-05-31-pm screen-shot-2016-10-21-at-9-10-07-pm

Kävin pitkästä aikaa Pinterestissä Quotes-kansiossani johon olen koonnut itselleni koskettavia, tärkeitä ja voimaannuttavia lauseita elämän varrelta. En voinut olla huomaamatta miten moni noista kootuista lauseista liittyi selviytymiseen, henkisten haavojen parantamiseen, periksiantamattomuuteen ja ihmissuhteisiin.

Olen todella onnellinen siitä kuka nyt olen ja missä olen. Näin ei kuitenkaan ole aina ollut. On pitänyt kahlata todella syvä suo ja teloa itsensä moneen kertaan matkan varrella. Nämä vaikeat kokemukset niin rakkauden, ystävyyden kuin perheenkin saralla ovat todella kasvattaneet minusta sen kuka olen, olen oppinut arvostamaan asioita joita nyt arvostan ja jokaisen kokemuksen jälkeen olen ollut entistä vahvempi ja valmiimpi seuraavaa koettelemusta varten. Tiedän, että näitä kovia kokemuksia on vielä edessä, mutta ne eivät välttämättä järisytä maailmaani, sillä olen valmiimpi ja edellisistä kriiseistäni viisastuneempi.

Olen myös näistä asioista oppinut, että tunteita pystyy todellakin hallitsemaan. Asenteen muutos, askeleen ottaminen taaksepäin ja näkökulman vaihtaminen ovat asioita, jotka ovat minun valttikorttejani selviytymiseen.

Muistan kuinka kovimman elämänkriisini edessä 19 vuotiaana menin aivan pirstaleiksi. En edes tuolloin tiennyt kuka olen, sillä minulle ei ollut kehittynyt omaa itsenäistä identiteettiä. Olin eronnut 3 vuoden suhteesta ja olimme kasvaneet teini-iän vuodet niin tiiviisti yhteen tuolloisen poikaystäväni kanssa, että olin matkalla hukannut itseni. Ero oli todella kova paikka. Muutin takaisin äitini luo yhteisestä kodistamme, itkin yötä päivää, sillä en pystynyt nukkumaan enää. En myöskään pystynyt syömään ja laihduin aivan hirvittävän huonoon kuntoon. Tuolloin todella punnittiin ihmissuhteiden tärkeys ja tajusin samalla, ettei minulla ollut paljoa todellisia ystäviä, jotka olisivat tulleet piristämään minua tai tarjonneet olkapäätä johon nojautua. Olin siis yksin, koditon vailla ystäviä ja identiteettiä. Elämä oli tuolloin todella synkkää. Äitini kuitenkin jaksoi aina sanoa ”me noustaan tästä kuin Fenix-lintu tuhkasta”.

Niin siinä kävi. Pala palalta ja päivä kerrallaan aloin rakentamaan elämääni uudelleen. Hain kauppakorkeakouluun, aloin käydä salilla aivan uudella mentaliteetilla, tutustuin uusiin ihmisiin ja aloin nauttimaan taas asioista. Nyt kun katson taaksepäin, niin olen todella onnellinen siitä kuka minusta on tullut ja jos rehellisiä ollaan, olen onnellinen, että en ole enää se sama identiteetti, jonka teininä olin kehittänyt silloisen poikaystäväni kanssa. Tuolloin muistan nimittäin sanoneeni ”en viihdy itseni kanssa”. Se on maailman hälyyttävin lause mikä nuoren tytön suusta voi tulla, sillä loppujen lopuksi kaikista tärkein ihmissuhde elämässä on suhde itsensä kanssa. Muita ihmisiä tulee ja menee, mutta itsensä kanssa on elettävä loppuun asti. Parempi siis varmistaa, että matkaseura on viihdyttävä elämän tuomalla tiellä 🙂

 

2 vastausta artikkeliin “TAISTELIJA”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *