SAIRAUSKIERRE

dsc02223

dsc02227

Kuvat: Eugene Doe
Kuvat: Eugene Doe

En tiedä mitä sanoisin, mutta olen TAAS kipeänä. En ole koskaan sairastellut niin paljon kuin tänä vuonna ja varsinkin nyt syksyllä. Viiden kuukauden sisällä minulla on ollut 3 sairastumista: Kurkunpääntulehdus elokuussa, keuhkoputkentulehdus lokakuussa ja Poskiontelontulehdus Joulukuussa. MITEN tämä on edes mahdollista? Kodissamme ei ole hometta, sisäilmaa on tarkasteltu tämän vuoden sisällä, lisäksi saan ihottumaa kosteusvauriosta. En ole palelluttanut itseäni tai muutenkaan ollut bakteeri-alttiissa ympäristössä. Muokkaus saamistani viesteistä johtuen: Syön kalanmaksaöljyä, helokkiöljyä ja D-vitamiinia. En tiedä mistä tämä johtuu, miten vastustuskykyni on yhtäkkiä romahtanut aivan täysin?

Tämä viimeisin on ollut varmaan pahin. Voimat ovat ihan loppu ja mieli maassa. Olin Keskiviikko-Torstai messuilla, eli seisomassa paikallani 10 tuntia 10 cm koroilla hymyillen, energisenä ja mahdollisimman ammattilaisena. Torstaina päätin vielä käydä The Street Marketin avajaisissa hakemassa hieman tavaraa joulupukin konttiin vaikka olo olikin uskomattoman uupunut. Jalkoja särki ihan uskomattomasti ja koko kroppa tuntui siltä kuin olisin jäänyt jyrän alle. Kotona istuin varmaan tunnin tulikuumassa suihkussa, josta päästyäni oli pakko mitata kuume. No sitähän oli oikein mukavasti ja olo sen mukainen. Ei auttanut kuin ottaa särkylääke ja mennä nukkumaan.

Seuraavana aamuna oli pakko mennä töihin, sillä oli muutama homma, jotka olivat vain minun sähköpostissani ja ne oli pakko hoitaa. Muutenkin messujen jälkeen oli hyvä käydä purkamassa työpinoa. Olo ei todellakaan ollut parempi ja parin tunnin meikittömän kärvistelyn jälkeen lähdin kotiin lepäämään. Sunnuntai oli silti pahin päivä. Paine kasvoi päässä, nenään sattui jatkuvan niistämisen takia ja korvaa alkoi pakottamaan. En pystynyt kävelemään, syömään, hengittämään. Silmätkään eivät meinanneet pysyä auki ja makasin koko päivän sohvalla. Terveyskeskukseen en voinut sunnuntaina mennä, sillä julkinen terveyshuolto on sitä mieltä, ettei sunnuntaina sairasteta. Yöllä nukuin pitkähihainen, villapaita, verkkarit, villasukat, kylpytakki, viltti ja peitto päälläni. Hikoilin mutta ei ollut kuuma.

Nyt olen koko päivän vaan pötköttänyt ja olen todella turhautunut. Miksi olen kipeä kokoajan? Voisiko kyse olla jostain vakavammasta vai onko tämä vain huonoa tuuria?

 

KUN KROPPA SANOO STOP

breakfast-tiffanys-party4

img_4294

img_4285

Hei ja terveisiä sängynpohjalta. Pahoittelut hiljaisuudesta, mutta olen puskenut lähiaikoina paljon projekteja ja suunnitellut blogin suuntaa, tehnyt töitä, harrastanut yms. Mutta nyt olen siis (jälleen) sairastunut omituisesti. Eihän edellisestä flunssasta olekaan kuin noin 2 kuukautta. En yhtään ymmärrä miten vastustuskykyni on tänä vuonna ollut näin huono, normaalisti sairastan maksimissaan kerran vuodessa ja silloinkin pystyn raahautumaan töihin. Nyt kuitenkin tuntuu, että kroppa sanoi stop.

Elän melko terveellisesti: teen kaikki ruokani itse, katson, että saan päivässä suositellun puoli kiloa kasviksia ja hedelmiä. Juon todella paljon vettä, urheilen ja nukun riittävästi. Se ei silti ilmeisesti aina riitä.

Elokuussa sairastuin juuri pari päivää ennen kesälomani alkua. Tuolloin sain rakkulan kurkkuuni, josta seurasi äänen katoaminen kokonaan ja 2 viikkoa sairastelua. Kävin lääkärissä, mutta he eivät löytäneet minusta mitään vikaa (piti jopa itse osoittaa rakkulan paikka kurkussa kun hoitajan näkökyky ei tuntunut pelaavan kunnolla), en saanut mitään lääkkeitä tai muutakaan tuolloin. Sairastin siis puolet kesälomastani.

Tällä kertaa olin maanantai-iltana normaalisti salilla ja olo oli aivan normaali. Yöllä heräilin jatkuvasti ja kurkkuni oli kuiva. Aamulla huomasin, että keuhkoihin sattuu ja yskitti. Menin kuitenkin töihin, koska näin olen ennenkin tehnyt, ajattelen että kyllä se siitä kunhan pääsen toimistolle työn touhuun niin unohdan koko olon. Minulle kuitenkin kohosi lämpöä työpäivän aikana ja lähdin kotiin. Olin koko seuraavan päivän tylsistyen kotona, söin sängyssä, luin ainakin 5 eri lehteä, katsoin lempi elokuvani Breakfast at Tiffanys jo viidettäkymmenettä kertaa ja ajattelin, että olo on jo parempi. Tekstasin esimiehelleni, että olen valmis töihin yhden päivän levon jäälkeen. Toisin kävi, sillä aamulla oli kolme kertaa pahempi olo, kuumetta, limaa kurkussa niin ettei henki kulkenut ja keuhkot riekaleina yskimisestä. En kuitenkaan enää kehdannut perua töihin tuloani, joten urheasti aamulla raahasin luuni toimistolle. Ehdin olla 3,5 tuntia purkamassa edellisen päivän työjonoani kunnes tajusin, ettei tämä ole sen arvoista. Puhuminenkin sai minut hengästymään ja kylmä hiki valui selkää pitkin.

Nyt istun kotona kirjoittamassa tätä tekstiä ja mietin miksi teen joka kerta noin? Onko se korkeaa työmoraalia, joka on kotoa opittu? Täyttä idiotismia mennä tartuttamaan kaikki työkaverit? Vai jokin psyykkinen sairaus, joka estää minua pysähtymästä (vitsi)? Oli miten oli, toivon paranevani pian. Sain liput viikonloppuna järjestettävään I Love Me -messuille ja haluaisin todella mennä, olenhan ollut pari kertaa Teri Niitin muotinäytöksessä avustajana ja minua kiinnostaa mitä kaikkea upeaa hän on saanut tänä vuonna aikaiseksi.

Muistakaa tekin kaikki levätä! On todella ikävää jos sairaus pitkittyy ja joutuu makaamaan liikkumattomana neljän seinän sisällä monta viikkoa, ainoana sosiaalisena kontaktina kaupan täti, jolta käyt hakemassa roiskeläpän kun et muutakaan jaksa itsellesi valmistaa.