VALLILA x OLESJA

unspecified-3

unspecified-1

img_4299

img_4343

img_4291

img_4297

img_4358

unspecified

Olin eilen Vallilan SS17 malliston lanseerauksessa ystäväni Olesjan kutsumana ja koin ihan valtavan yllätyksen kun hän johdatti minut pöydän ääreen, jossa oli upeita koristetyynyjä. Hetken ihastellessani tajusin, että ne kuvat tyynyissä olivat Olesjan maalaamia. Hän ei ollut kertonut asiasta kenellekään ja pääsin ensimmäisten joukossa näkemään valmiit tyynyt. Upeaa nähdä kun kaverit menestyvät ja avaavat uusia ovia! Minullahan on myös kaksi Olesjan maalaamaa taulua kotonani, toinen on muotokuva minusta ja toinen on vaneerilevylle maalattu Chanel hajuvesipullo. Hän on todella lahjakas ja maalaa myös tilauksesta, voitte käydä kurkkaamassa hänen sivunsa https://olesjafi.wordpress.com/. Tyynyt tulevat tosiaan myyntiin ensi vuoden puolella ja itse aion todennäköisesti ostaa kaikki. Mielestäni tyynyt ovat myös ihana lahjaidea ja jokaisen muotihullun must-hankinta.

Olin edellisenä päivänä saanut vihdoin nuo H&M Studion korvakorut ja mikäs olisikaan ollut parempi päivä pitää niitä ensimmäistä kertaa kuin tuo kyseinen tilaisuus. Ilta oli miellyttävä. Mukaan mahtui Ravintola Juuren herkullisia ruokia sekä Vallila Panimon olut tasting. Showroom oli lisäksi sisustettu kesäisin värein ja tyylein, joka sai monet unohtamaan synkän ja kylmän talven.