TÄYSILLÄ ETEENPÄIN

jussi

jussi3

jussi1

jussi4

jussi2
Kuvat: Jussi Alamäki

Takki/ Forever 21

Mekko/ Zara

Saappaat/ H&M

Tähän tulee varmaan paljon tekstiä, sillä en enää ehdi kirjoittaa päivittäin tekemisistäni. Olen todella kiireinen ja pusken itseäni äärirajoille. Olen päättänyt, että ensi vuosi on suuri muutosten vuosi ja mikäänhän ei tule ilmaiseksi, joten olen päättänyt työskennellä kaiken haluamani eteen kovempaa kuin koskaan ennen. Päivätöissäni olen ottanut extravastuuta ja ylimääräisiä tehtäviä. Töiden jälkeen tulen kotiin tekemään lisää töitä sivutyöpaikalleni, joka on muuten todella ihanaa ja luovaa hommaa. Olen myös saanut mukavasti yhteydenottoja Personal Shopper -palveluitani kohtaan, johtunee lähestyvästä joulusta 😉 WINK WINK. Lisäksi tämä blogin kirjoittaminenkaan ei ole mitään pikkuhommaa, sillä kaikki asut ja kuvat tulee suunnitella ja ottaa, olla paljon yhteyksissä eri ihmisiin ja keksiä vielä jotain kirjoittamistakin. Mutta kova työ palkitaan, ennemmin tai myöhemmin. Tuntuu siltä, että mitä enemmän minulla on lautasella sitä tehokkaampi minusta tulee. Tunnen itseni todella voimakkaaksi ja aikaansaavaksi jatkuvasti ja tämähän boostaa kaikkea lisää, kuten uteliaisuutta, luovuutta ja taistelutahtoa.

Vapaa-ajan rintamalta seuraavaa: päätyöni firmassa oli perjantaina pikkujoulut ja oli super tapahtumarikas päivä. Ensin jakauduimme joukkueisiin ja menimme pelaamaan Escape Room -peliä. Minun joukkueeni meni Happy Hour -nimiseen peliin Kaisaniemeen ja pakko sanoa, etten malta odottaa seuraavaa kertaa! Oli niin hauskaa ja todella sai miettiä seuraavaa vihjettä ja koodia. Tämän jälkeen siirryimme hohtogolffaamaan West Coast Golfiin. En ollut ennen käynyt kyseisessä paikassa ja ratoja oli paljon, eri teemoilla. Kauhurata oli hauskin koska kiljuimme ja huusimme täyttä päivää jonka jälkeen räkätimme kyyneleet silmissä lattialla reaktiotamme :D. Illallisen jälkeen menimme Savoy-teatteriin katsomaan aivan spektaakkelimaista Reuben Kayen burleski/ kabaree -esitystä Too much… Is never enough. WAU! Suosittelen kaikkia kolmea juttua! Niin upea päätös upealle päivälle! Päälläni minulla oli illemmalla tuo vihreä mekko, joka näkyy kuvissa.

Lauantaina ei ollut aikaa latailla akkuja, sillä päätimme lähteä Tukholmaan laivalla katsomaan Fotografiska Museetin näyttelyä, Anton Corbijin 1-2-3-4. Näyttely koostui mustavalkoisista valokuvista eri artisteista ja laulajista vuosien varrella. Pidin kovasti siitä, etteivät valokuvat hiponeet täydellisyyttä. Tarkennus oli välillä miten sattuu ja monet kuvat olivat ns. tilannekuvia. Tämän jälkeen suuntasimme ihan parhaalle ostoskadulle, Biblioteksgatanille jossa taisin saada jonkinlaisen napsahduksen päässäni, kun pääsin koluamaan And othes stories -liikettä. Ihan jokainen vaatekappale oli minun näköiseni ja mielelläni olisin niistä jokaisen ottanutkin mukaani. Mutta kun budjetti on rajallinen, päädyin vain yhteen mekkoon ja söpöihin korvakoruihin.

Nyt sitten samalla tarmolla aion mennä kahdeksi päiväksi Sijoitus-Invest -messuille töihin. Mietin jo viime viikolla, että minun on pakko näin hullun viikon jälkeen palkita itseni jotenkin ja varasinkin perjantaiksi hieronta-ajan Jalosaurille. Olen hänellä kerran kesällä käynyt ja varmasti yksi parhaista hierojista, joita minulla on ollut. Viikonloppuna sitten haluan hakea joulukuusen esille, paketoida lahjoja, leipoa piparia ja juoda glögiä. Tsemppiä kaikille tuleviin koetuksiin, YOU CAN DO IT!

P.S. Ärsyttävätkö nämä linkit vai onko kiva käydä tutustumassa suoraan palveluntarjoajan sivuihin?

BLOGIDETOX

img_3536

img_3542

img_3543

img_3553
Kuvat: Kalle Alanko

Takki/ Forever 21

Vyö/ Moschino

Mekko/ Zara

Laukku/ Burberry

Viikko pois blogista. Yksi syy oli kuvien puute ja toinen syy se, etten halunnut enää stressata siitä, että joka päivä on pakko väkisin kirjoittaa jos ei ole mitään kirjoitettavaa. Näissäkin kuvissa useassa jo niin punainen nenä viimeviikon pakkasista, etten halunnut niitä julkaista 😀 Ja eikös sometauko ole ihan muotia nykyään, Kendall Jennerkin poisti Instagraminsa puhdistumisen nimissä.

Jaoin aikaisemmin tällä viikolla Facebook-sivuillani Hesarin artikkelin, missä kerrottiin pukeutumisneuvojan palveluista ja tyylikonsultaatiosta. Innostuin kovasti, että ala, jolla minulla on toiminimi saa näin paljon positiivista julkisuutta. Halusin myös korostaa, että minä en ole sidoksissa mihinkään liikkeeseen enkä myöskään velota yksityisten toimijoiden hintoja, sillä mielestäni oman tyylin löytäminen ja rakentaminen, itsensä brändääminen ja itsensä kanssa viihtyminen on jokaisen oikeus. Niin uranaisen ja -miehen kuin koti-isän ja -äidinkin. Minun palveluni ja hinnat nähtävissä www.jiroutconsulting.fi

Kohta lähden Vallilan kankaiden lanseeraustilaisuuteen ja yritän saada vaatekkaappi -postauksen tällä viikolla ulos (olin suunnitellut sitä jo viime viikolle). Olen myös saanut ihanan projektin suunnitella nettisivujen layoutin eräälle firmalle, tästä varmasti lisää myöhemmin.

Nyt ei muuta kuin paljon aurinkoa kaikille tähän harmaaseen viikkoon.