VALLILA x OLESJA

unspecified-3

unspecified-1

img_4299

img_4343

img_4291

img_4297

img_4358

unspecified

Olin eilen Vallilan SS17 malliston lanseerauksessa ystäväni Olesjan kutsumana ja koin ihan valtavan yllätyksen kun hän johdatti minut pöydän ääreen, jossa oli upeita koristetyynyjä. Hetken ihastellessani tajusin, että ne kuvat tyynyissä olivat Olesjan maalaamia. Hän ei ollut kertonut asiasta kenellekään ja pääsin ensimmäisten joukossa näkemään valmiit tyynyt. Upeaa nähdä kun kaverit menestyvät ja avaavat uusia ovia! Minullahan on myös kaksi Olesjan maalaamaa taulua kotonani, toinen on muotokuva minusta ja toinen on vaneerilevylle maalattu Chanel hajuvesipullo. Hän on todella lahjakas ja maalaa myös tilauksesta, voitte käydä kurkkaamassa hänen sivunsa https://olesjafi.wordpress.com/. Tyynyt tulevat tosiaan myyntiin ensi vuoden puolella ja itse aion todennäköisesti ostaa kaikki. Mielestäni tyynyt ovat myös ihana lahjaidea ja jokaisen muotihullun must-hankinta.

Olin edellisenä päivänä saanut vihdoin nuo H&M Studion korvakorut ja mikäs olisikaan ollut parempi päivä pitää niitä ensimmäistä kertaa kuin tuo kyseinen tilaisuus. Ilta oli miellyttävä. Mukaan mahtui Ravintola Juuren herkullisia ruokia sekä Vallila Panimon olut tasting. Showroom oli lisäksi sisustettu kesäisin värein ja tyylein, joka sai monet unohtamaan synkän ja kylmän talven.

 

VIIKONLOPPUKUULUMISET

mustaa3

mustaa

mustaa1

mustaa2
Kuvat: Jussi Alamäki

Takki/ Forever 21

Paita/ Zara

Housut/ H&M

Kengät/ Zara

Laukku/ Burberry

Vyö/ Moschino

Huhhuh taas mikä viikonloppu takana. Perjantaina olin kutsunut isäni puolen serkut käymään luonani. Emme olleet nähneet aikoihin ja meillä oli paljon puhuttavaa. Heittäydyimme kuitenkin melko villeiksi ja kävimme jopa lähikapakassa pelaamassa pöytäcurlingia (ihan lemppari peli!). En ollut ajatellut, että tosiaan vetäisimme pidemmän kaavan kautta, josta johtuen nukuin seuraavana päivänä pommiin sovituista kuvauksista. Onneksi kuvaaja oli kuitenkin niin ihana, että odotti minua ja saimme kuin saimmekin mielettömän kauniita kuvia.

Myöhemmin sain kuulla vaarini tilan heikentyneen, (hän on ollut jo pidemmän aikaa huonossa kunnossa) ja lähdimme veljeni kanssa oitis hoitokotiin, jossa hän on. Tämän jälkeen suunnittelimme vielä veljeni lapsen nimijäisiä ja myöhemmin kävin vielä ystäväni kanssa viinillä samaisessä lähikapakassa jossa olin perjantainakin hillunut. 😀

Tänään kävimme poikaystäväni kanssa Ikeassa ostamassa uutta kattolamppua. Rakastuin PS 2014 -lamppuun viimeksi Ikeassa käydessäni ja sellainenhan oli sitten pakko saada omaan kotiin. Ostimme isomman version joka on väreiltään valko-hopea. Kun sain lampun koottua tajusin, ettei meillä ole tikkaita ja seinät asunnossamme ovat parhaillaan yli 4 metriä. Nyt siis etsimme lähellä asuvista ystävistämme sitä remonttireiskaa jolla ne tikkaat ovat ettei minun tarvitse kavuta poikaystäväni harteille ja tasapainotella painavien lamppujen kanssa.