VANHASSA VARA PAREMPI

ruskakuva

ruskakuva2

ruskakuva5

ruskakuva3

ruskakuva4
Kuvat: Teemu Koo

Villaneule/ Zara

Farkut/ Bershka

Saappaat/ H&M

Uusi viikko ja uudet kujeet. Kaivoin kaapin pohjalta taas vuosia vanhan Zaran villatakin, joka on pitänyt pintansa kaudesta toiseen. Pidän todella paljon tämän takin mallista ja tyylistä, lisäksi se on todella lämmin ja monikäyttöinen. Olen itse somistanu sen vyöllä, vaikka siinä ei vyötä ostaessa tullutkaan, välillä pidän sitä vaan roikkuvana. Lisäksi olen irroittanut tuon mukana tulleen kaulurin, vaikkakin näihin kuviin se pääsi mukaan. Tulen varmasti tekemään lisää kuvauksia tämän takin kanssa, sillä se on ehdottomasti yksi suosikeistani.

Katsahdin aamulla säätiedoitusta ja huomasin, että saatamme saada Helsinkiin ensilumet ihan näinä päivinä. Mielestäni se olisi aivan ihanaa, sillä aamulla töihin kävellessäni oli todella pimeää, synkkää, märkää ja koleaa. Synkkyys katoaisi valkoisen lumipeitteen myötä. Eilinen tuuli oli kuitenkin aivan kamala. Parvekkeellamme ollut lasipurkki tipahti tuulen voimasta lattialle ja paiskautui tuhansiksi palasiksi kovaa mosaiikkista lattiaa vasten.

Olen edelleen hieman puolikuntoinen, joten kävin S-marketista hakemassa jotain toipumistani nopeuttavaa ja törmäsin ensimmäistä kertaa tuorepuristettuun Granaattiomenatäysmehuun. Haltioissani juoksin se kainalossa kassalle, sillä olen useasti miettinyt Granaattiomenaa syödessäni miten ihanaa olisi saada siitä mehua. Pullo ja hinta olivat melko valtavat, mutta oli vaan pakko saada maistaa lempihedelmäni nektariinia. Mitä te käytätte vastustuskyvyn ja flunssan parantamiseen?