SAIRAUSKIERRE

dsc02223

dsc02227

Kuvat: Eugene Doe
Kuvat: Eugene Doe

En tiedä mitä sanoisin, mutta olen TAAS kipeänä. En ole koskaan sairastellut niin paljon kuin tänä vuonna ja varsinkin nyt syksyllä. Viiden kuukauden sisällä minulla on ollut 3 sairastumista: Kurkunpääntulehdus elokuussa, keuhkoputkentulehdus lokakuussa ja Poskiontelontulehdus Joulukuussa. MITEN tämä on edes mahdollista? Kodissamme ei ole hometta, sisäilmaa on tarkasteltu tämän vuoden sisällä, lisäksi saan ihottumaa kosteusvauriosta. En ole palelluttanut itseäni tai muutenkaan ollut bakteeri-alttiissa ympäristössä. Muokkaus saamistani viesteistä johtuen: Syön kalanmaksaöljyä, helokkiöljyä ja D-vitamiinia. En tiedä mistä tämä johtuu, miten vastustuskykyni on yhtäkkiä romahtanut aivan täysin?

Tämä viimeisin on ollut varmaan pahin. Voimat ovat ihan loppu ja mieli maassa. Olin Keskiviikko-Torstai messuilla, eli seisomassa paikallani 10 tuntia 10 cm koroilla hymyillen, energisenä ja mahdollisimman ammattilaisena. Torstaina päätin vielä käydä The Street Marketin avajaisissa hakemassa hieman tavaraa joulupukin konttiin vaikka olo olikin uskomattoman uupunut. Jalkoja särki ihan uskomattomasti ja koko kroppa tuntui siltä kuin olisin jäänyt jyrän alle. Kotona istuin varmaan tunnin tulikuumassa suihkussa, josta päästyäni oli pakko mitata kuume. No sitähän oli oikein mukavasti ja olo sen mukainen. Ei auttanut kuin ottaa särkylääke ja mennä nukkumaan.

Seuraavana aamuna oli pakko mennä töihin, sillä oli muutama homma, jotka olivat vain minun sähköpostissani ja ne oli pakko hoitaa. Muutenkin messujen jälkeen oli hyvä käydä purkamassa työpinoa. Olo ei todellakaan ollut parempi ja parin tunnin meikittömän kärvistelyn jälkeen lähdin kotiin lepäämään. Sunnuntai oli silti pahin päivä. Paine kasvoi päässä, nenään sattui jatkuvan niistämisen takia ja korvaa alkoi pakottamaan. En pystynyt kävelemään, syömään, hengittämään. Silmätkään eivät meinanneet pysyä auki ja makasin koko päivän sohvalla. Terveyskeskukseen en voinut sunnuntaina mennä, sillä julkinen terveyshuolto on sitä mieltä, ettei sunnuntaina sairasteta. Yöllä nukuin pitkähihainen, villapaita, verkkarit, villasukat, kylpytakki, viltti ja peitto päälläni. Hikoilin mutta ei ollut kuuma.

Nyt olen koko päivän vaan pötköttänyt ja olen todella turhautunut. Miksi olen kipeä kokoajan? Voisiko kyse olla jostain vakavammasta vai onko tämä vain huonoa tuuria?

 

SAIKKUPÄIVIEN SYVÄLLISTÄ SOLINAA

leopardi

leopardi1
Kuvat: Jussi Alamäki

Hattu – Monki

Aurinkolasit – RayBan

Takki – Gina Tricot

Villapaita – Lindex

Housut – Zara

Kengät – Zara

Laukku – Burberry

Onneksi ehdimme ottaa nämä kuvat Jussin kanssa ennen kipeäksi tulemistani. Tuntuu siltä, että asukuvien ottaminen vaan vaikeutuu kun päivät lyhenevät ja valo karkaa kokonaan. Itse olen päivisin töissä, eli pian alkaa taas se aika, kun töihin mennessä on pimeää ja töistä palattuani on yhtä pimeää. Valoa tulen siis maksimissaan näkemään viikonloppuisin… Onpas ahdistava ajatus! Eikö olisi fiksumpaa jos ihmiset pitäisivät ”kesälomansa” talvella ja pääsisivät matkustamaan aurinkoon tai nukkumaan kunnolla? Tuntuu että talvella keho vaatii enemmän unta, vähän kuin talvihorroksessa.

Tällä hetkellä makaan edelleen kotona kipeänä ja katson piirettyjä. Se on niin ihanaa ja rentouttavaa. Suosikkini on Tottoro, olen katsonut sitä lapsesta asti. Onko muita ehdotuksia mitä kannattaa tehdä toipilaana?

Eilen oli Elle Style Awardsit, joita seurasin sosiaalisen median kautta. Mielestäni on ihanaa, että Suomessa on alettu järjestämään muotinäytöksiä ja gaaloja ison maailman tyyliin.

Nyt kun minulla on aikaa, voin suunnitella seuraavia projektejani stylistinä, pukeutumisneuvojana ja kenties avata YouTube -kanavan. Tämä on ollut mielessäni jo kauan. Mikäköhän olisi hyvä aihe aloittaa?

Nyt jatkan toipumista päästäkseni huomenna messuille.

 

KUN KROPPA SANOO STOP

breakfast-tiffanys-party4

img_4294

img_4285

Hei ja terveisiä sängynpohjalta. Pahoittelut hiljaisuudesta, mutta olen puskenut lähiaikoina paljon projekteja ja suunnitellut blogin suuntaa, tehnyt töitä, harrastanut yms. Mutta nyt olen siis (jälleen) sairastunut omituisesti. Eihän edellisestä flunssasta olekaan kuin noin 2 kuukautta. En yhtään ymmärrä miten vastustuskykyni on tänä vuonna ollut näin huono, normaalisti sairastan maksimissaan kerran vuodessa ja silloinkin pystyn raahautumaan töihin. Nyt kuitenkin tuntuu, että kroppa sanoi stop.

Elän melko terveellisesti: teen kaikki ruokani itse, katson, että saan päivässä suositellun puoli kiloa kasviksia ja hedelmiä. Juon todella paljon vettä, urheilen ja nukun riittävästi. Se ei silti ilmeisesti aina riitä.

Elokuussa sairastuin juuri pari päivää ennen kesälomani alkua. Tuolloin sain rakkulan kurkkuuni, josta seurasi äänen katoaminen kokonaan ja 2 viikkoa sairastelua. Kävin lääkärissä, mutta he eivät löytäneet minusta mitään vikaa (piti jopa itse osoittaa rakkulan paikka kurkussa kun hoitajan näkökyky ei tuntunut pelaavan kunnolla), en saanut mitään lääkkeitä tai muutakaan tuolloin. Sairastin siis puolet kesälomastani.

Tällä kertaa olin maanantai-iltana normaalisti salilla ja olo oli aivan normaali. Yöllä heräilin jatkuvasti ja kurkkuni oli kuiva. Aamulla huomasin, että keuhkoihin sattuu ja yskitti. Menin kuitenkin töihin, koska näin olen ennenkin tehnyt, ajattelen että kyllä se siitä kunhan pääsen toimistolle työn touhuun niin unohdan koko olon. Minulle kuitenkin kohosi lämpöä työpäivän aikana ja lähdin kotiin. Olin koko seuraavan päivän tylsistyen kotona, söin sängyssä, luin ainakin 5 eri lehteä, katsoin lempi elokuvani Breakfast at Tiffanys jo viidettäkymmenettä kertaa ja ajattelin, että olo on jo parempi. Tekstasin esimiehelleni, että olen valmis töihin yhden päivän levon jäälkeen. Toisin kävi, sillä aamulla oli kolme kertaa pahempi olo, kuumetta, limaa kurkussa niin ettei henki kulkenut ja keuhkot riekaleina yskimisestä. En kuitenkaan enää kehdannut perua töihin tuloani, joten urheasti aamulla raahasin luuni toimistolle. Ehdin olla 3,5 tuntia purkamassa edellisen päivän työjonoani kunnes tajusin, ettei tämä ole sen arvoista. Puhuminenkin sai minut hengästymään ja kylmä hiki valui selkää pitkin.

Nyt istun kotona kirjoittamassa tätä tekstiä ja mietin miksi teen joka kerta noin? Onko se korkeaa työmoraalia, joka on kotoa opittu? Täyttä idiotismia mennä tartuttamaan kaikki työkaverit? Vai jokin psyykkinen sairaus, joka estää minua pysähtymästä (vitsi)? Oli miten oli, toivon paranevani pian. Sain liput viikonloppuna järjestettävään I Love Me -messuille ja haluaisin todella mennä, olenhan ollut pari kertaa Teri Niitin muotinäytöksessä avustajana ja minua kiinnostaa mitä kaikkea upeaa hän on saanut tänä vuonna aikaiseksi.

Muistakaa tekin kaikki levätä! On todella ikävää jos sairaus pitkittyy ja joutuu makaamaan liikkumattomana neljän seinän sisällä monta viikkoa, ainoana sosiaalisena kontaktina kaupan täti, jolta käyt hakemassa roiskeläpän kun et muutakaan jaksa itsellesi valmistaa.

 

Viikonloppu

Viikonloppuna, jolloin ei ole mitään menoa, on aivan ihanaa ottaa aikaa itselleen ja hemmotella itseään. Tänä viikonloppuna olen vain siivonnut, sovitellut uusia vaatteita, tehnyt hyviä ruokia, nukkunut 10 tunnin yöunia ja unelmoinut.

Aamiaiset ovat minulla todella lähellä sydäntä, aina kun minulla on aikaa ja energiaa, haluan tehdä kunnon aamiaisen ja nauttia siitä pitkään. Vääristyneen some-kuvan välttämiseksi haluan tässä vaiheessa korostaa, etteivät kaikki kuvat ole samana päivänä otettu enkä todellakaan syö joka aamu näin.

img_3942
Kutsun tätä kampausta yksinhuoltajaäidin nutturaksi

img_3940

img_3941
Vihersmoothie: Kurkkua, Avocadoa, Sitruunamelissaa, Basilikaa, Limeä, Kookosvettä

img_3945

img_3951
Aamu-Mojito: Kookosvettä, Minttua ja Limeä

Sunnuntaina halusin myös testata @hudabeauty-Instagramissa näkemääni kasvonaamio-reseptiä. Sen tarkoituksena on vähentää stressiä kasvoilta ja rentouttaa kohtia, joihin tulee helposti ryppyjä. Resepti oli melko yksinkertainen: Banaania, Mustikkajogurttia ja Hunajaa.

img_3959

img_3965

Täysin meikittömän kuvan laittaminen nettiin on melko jännittävää, mömmöt naamassa siitä tulee jopa koomista. Naamio kyllä kieltämättä rauhoitti ja rentoutti. Ihostani tuli pehmeämpi, mutta en ainakaan vielä nähnyt näkyviä tuloksia ryppyjen katoamisessa. Aion toistaa tätä muutaman kerran viikossa, vaikka tuloksia ei tulisikaan, sillä naamio tuntui miellyttävältä kasvoilla ja voin kuvitella miten mukavaa on levittää kylmä naamio rankan työpäivän jälkeen ja istahtaa sohvalle.

Nyt ihanaa loppusunnuntaita kaikille ja energiaa alkavaan viikkoon!