SÄKKIPIMEÄ VUODENAIKA

pimeys

pimeys1

pimeys2

pimeys4

pimeys3
Kuvat: Jussi Alamäki

Takki/ Luhta

Neule/  Gina Tricot

Mekko/ Mango

Sukkahousut/ Lindex

Kengät/ H&M

Laukku/ Burberry

Kävimme Jussin kanssa taas ulkona kuvailemassa, mutta tällä kertaa halusimme tuoda Suomen todellisen puolen esille, eli sen, että vuoden pimein aika on taas täällä. Töihin mennessä on pimeää ja töistä lähtiessä on pimeää. Lisäksi, vaikka päivällä olisi ns. valoisaa, lumentulo usein blokkaa auringon ja ulkona on vähintäänkin hämärää.

Minulle valo ja lämpö ovat todella tärkeitä asioita jaksamisen kannalta ja huomaan jo nyt merkkejä kaamosväsymyksestä. Toisilla ihmisillä synkkyys menee mielen perukoille asti, enkä yhtään ihmettele miksi toiset meistä kärsivät kaamosmasennuksesta. Tänään on lisäksi ollut todella kova tuuli, joten iho kyllä kärsii ulkona käydessä toden teolla.

Miten te olette lievittäneet kaamokseen liittyvää oireilua? Miten hoidatte ihoa tälläisenä aikana? Minulla on onneksi tammikuussa tulossa viikon mittainen matka Los Angelesiin, jossa toivottavasti edes vähän mieluisampi sää. Silti talvi tuntuu lyhyemmältä kuin kesä, eikä mielestäni viikko riitä akkujen lataamiseen. Pitäisikö ihmistenkin vaipua eräänlaiseen talvihorrokseen talvella ja paiskia mielummin kesät töitä kun energiaa piisaa? No onneksi olen keksinyt kaikkea kivaa tekemistä melkein kaikille viikoille, että saan ajatukseni pois sysimustasta ulkomaailmasta.